Kirjanpidosta kaivinkoneeseen
Olen vuodesta 1993 tehnyt taloushallinnon töitä talous-, kiinteistö- ja koulusihteerinä eri yrityksissä. Matematiikan vahvan pohjan olen saanut Joloksen peruskoulussa jo isääni opettaneelta vanhan kansan opettajalta ja siitä olen ikuisesti kiitollinen, että opetti matematiikan hyvin!
Kirjanpidon perusteet on luotu alitajuntaan jo yläasteen kaupallisten aineiden tunneilla v. 1988-89. Kummin päin se olikaan, kredit ikkunan puolella ja debit oven puolella… Lisäksi aloitin jo yläasteella tutustumisen tietokoneisiin, kylläkään silloin ei vielä tiedetty Microsoftin hienosta excelistä, mihin olen rakastunut ja millä myös ensimmäiset lasku- ja palkkatietopohjat olen itse tehnyt 90-luvulla! Ja mitä kaikkea edistystä onkaan ohjelmien ja yhteyksien saralla
kolmen kymmenen vuoden aikana tapahtunut ja oppinut koko ajan uutta!
Taloussihteerinä ollessani v. 1994 liikevaihtoveron muuttuessa arvonlisäveroksi, sain hyvää oppia kirjanpidon ja verotuksen salohin yrityksen sen hetkiseltä kirjanpitäjältä Leenalta <3.
Pitkälti olen itseoppinut taloushallinon tekijä, mutta piti kyllä käydä muutakin koulutusta kuin artesaani-kutoja, joka on siis virallinen eka ammattini, missä kyllä myös tarvitsee paljon matikkaa! Olen käynyt sihteerin- ja taloushallinnon opinnot Markkinointi-instituutissa, ja ne ovatkin vahvistaneet osaamistani kirjanpidon ja muiden talouden asioiden hoidossa.

Olen yrittäjäperheestä, joten on ollut luontevaa valita yrittäjyys nykyisen mieheni kanssa. Olemme rullanneet tasaisen reitin mukaisesti kohti yhteistä yrittäjyyttä ja yrityksemme nimi on siitä hieno esimerkki.
Saranpää Tarmo ja Eija = SaranpääTE Oy
Saranpää Tarmo ja Eija = SaranpääTE Oy